Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pattijoen kaukalopallo 94 ry eli pakapa näki päivänvalon siis vuonna 1994 kun Hilden, Airio, Ahonen ja muutama muu alkoivat tosissaan miettiä, että pattijoelle pitäisi saada oma kaukalopalloseura kun raahelainen Anabolls alkoi lopetella toimintaansa.

Perustava kokous pidettiin 08.03.1994.

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nimitettiin Reijo Hilden ja sihteeriksi Seppo Uusitalo,varapj oli Juha Ahonen ja muut johtokunnan jäsenet oli Ari Ilmola ja Juha Airio.

Hilden toimikin puheenjohtajana ansiokkaasti aina vuoteen 2001 kunnes omasta halustaan halusi luopua tehtävästä. Jarmo Riikoselle lankesi seuran johtaminen Reijon jälkeen.

Kaukalopallossa seura aloitti 4 divisioonasta ja nousten parhaimmillaan 2-divariin.

Porukan vanhetessa varsinkin vieraspeleihin alkoi olla osanottajapulaa niin tehtiin päätös, että pelaillaan keskenään ja ihan hyvin on miehiä riittänyt harrastaan eri lajeja.

Seuran jäsenmäärä on pysytellyt suunnilleen 40-50 paikkeilla.

Talvisin kiekkoa käy pelaileen  melkein 40 ukkoa ,näistä "aktiivia" on noin 15.Sählyä käy taas pelaileen noin 20  ja siellä osanotto vaihtelee aika rajusti.

Kesällä jalkapallossa on ollut parhaillaan 30 pelaajaa kentällä, mutta vakiomäärä on n.15 miestä ja onpa yksi naispuolinenkin uskaltanut joukkoon mukaan.


©2017 Pakapa 94 - suntuubi.com